Posts Tagged ‘puolueet’

SDP vahvisti jäsenäänestykseen osallistuvat presidenttiehdokkaansa – yllätysnimiä ei tullut

Jäsenäänestys puolueen presidenttiehdokkaasta järjestetään elokuussa ja ehdokas valitaan syyskuun alussa.

Urpilaisesta rauhanvälityksen erityisedustaja

Jutta Urpilaisen edeltäjä tehtävässä oli kansanedustaja Pekka Haavisto.

Hallitus saa vahvat oluet ja limuviinat ruokakauppoihin vain opposition tuella – katso, mitä mieltä kansanedustajat olivat vaalikoneessa

Selvitimme, miten nykyiset kansanedustajat suhtautuivat vapaampaan alkoholipolitiikkaan kaksi vuotta sitten eduskuntavaalien alla.

Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piiripomo jätti tehtävänsä – “Puolueesta savustetaan toisinajattelijat ulos”

Janne Ason mielestä perussuomalaiset ei ole enää sama puolue kuin se, johon hän liittyi vuonna 2011.

Hanna Mäntylä sai eduskunnalta vapautuksen kansanedustajan toimesta

Hanna Mäntylän tilalle eduskuntaan nousee Matti Torvinen Lapin vaalipiiristä.

Analyysi: Mitä jää jäljelle kokoomuksen valinnanvapaudesta, jos soten “yhtiöittämispakko” poistuu – terveysyrityksiä käänne tuskin miellyttää

Kokoomuspoliitikot vakuuttavat puheenjohtaja Petteri Orpoa myöten, ettei valinnanvapausmalli kaadu yhtiöittämispakon mukana.

Arja Juvonen palaa perussuomalaisten ryhmään

Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä on nyt 17 kansanedustajaa.

Turkin vankilat täyttyvät “terroristeista” – näin Erdoğan hiljentää vastustajansa

Hallitusta kritisoiva Facebook-päivitys voi poikia terrorismisyytöksen ja mahdollisesti pitkän linnatuomion. Erdoğanin vastustajien tila käy yhä ahtaammaksi, sanovat asiantuntijat, turkkilaiset turvapaikanhakijat, sekä paikallinen kansanedustaja.

Sote-salamat lensivät kokoomuksen ja keskustan välillä – Uusi vaihtoehto kehotti molempia “laittamaan jäitä hattuun”

Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus eli sote on jälleen aiheuttamassa hallituskriisiä.

Presidenttipeliin lähtenyt Tuula Haatainen: Sauli Niinistö ei pääse valitsijayhdistyksellä eroon kokoomustaustasta

SDP:n presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Maarit Feldt-Ranta huomauttaa, että naishaastajat ovat ennenkin yllättäneet presidentivaaleissa.

Powered by WordPress | Designed by: Premium Themes | Thanks to Free WordPress 4 Themes, Download Premium WordPress Themes and